Väärin tutkittu

Kevät on suosittua aikaa ruokaremontin tekoon. Pieni keventäminen houkuttaa ja kevätaurinko tuo tullessaan mukavasti uutta motivaatiota terveellisempään elämään. Mutta millainen sitten on terveellisempi ruokavalio? Perinteisen sekasyöjän lautasmallin rinnalla vaihtoehtoja riittää kasvissyöjästä vegaaniksi, välimeren dieetistä paleoruokavalioon. Puhumattakaan rasvoista, hiilihydraateista ja proteiineista. Erilaisia tutkimustuloksiakin tuntuu tulevan uusia joka viikko.

Perinteinen lautasmalli hehkuttaa monipuolisen ja tasapainoisen ruokavalion puolesta. Sinänsä mukava ruokavalio, siinä kun saa oikeastaan syödä mitä vaan, kunhan pysyy kohtuudessa. Kriitikoitakin löytyy. Esimerkiksi rasvat, perinteiset suositukset kehottavat suosimaan kasvirasvoja ja välttämään esimerkiksi voita, mutta toisten mielestä pitäisikin syödä juuri päinvastoin. Molemmat osapuolet lyövät väitteidensä tueksi tiskiin läjän tutkimuksia, ja samalla leimaavat vastapuolen tutkimukset epäluotettavaksi huuhaaksi.

Kun perinteisen leirin tutkijoilla on esittää pitkä historia ja vino pino tutkimuksia vuosikymmenten ajalta ympäri maailmaa, sanovat kriitikot, että teollisuus on “ostanut” tutkimukset. Esimerkiksi broilerituottajat ovat voineet rahoittaa tutkimuksia, joissa tutkitaan siipikarjan ja muun lihan terveysvaikutuksia ja niiden eroja, tai viljanviljelijät erilaisia keliakiaan liittyviä tutkimuksia. Kun tutkimus sitten toteaa, että broileri on punaista lihaa vähärasvaisempana suositeltavampaa, nyökyttelevät kriitikot: ostettu tutkimus.

On kuitenkin selvää, etteivät yliopistot tai muut tutkimuslaitokset voi toimia pelkällä valtion rahoituksella, mikään valtio ei voi tai halua varata budjettiinsa sellaisia summia. Tieteellisen tutkimuksen tekeminen kun on pitkäjänteistä ja aikaavievää työtä: tehdään tutkimuksia, joiden tulokset edellyttävät lisätutkimuksia ja tarkennuksia ja tarkennuksien tarkennuksia. Jotta tulosten luotettavuudesta voidaan varmistua, on toisen tutkijaryhmän kenties pystyttävä uusimaan tutkimus toisella puolella maailmaa. Toisaalta teollisuudessa on resursseja ja myös alan osaamista, onhan teollisuuden palveluksessa runsaasti yliopistotutkinnon alalta suorittaneita, ja yrityksillä luonnollisesti myös omaa tutkimusta tuotekehitystoiminnan muodossa. Yhteistyö tutkijoiden ja yritysmaailman välillä on siis varsin luonnollista, mutta ymmärrettävästi luo samalla myös jalansijaa epäilyksille.

Tulosvastuun ja ulkopuolisen rahoituksen vaatimusten lisääntyessä yliopistojen on ollut opittava “myymään” tutkimuksiaan yritysmaailmalle, jotta tutkimusta voidaan ylipäätään edes tehdä. Yliopistojen on nykyisin oletusarvoisesti tuettava yritysmaailmaa uusien innovaatioiden luomisessa ja teollisuuden tuotteiden kehittämisessä.Tutkimuksen kysymyksenasettelu on voinut syntyä yliopistossa, jossa on tehty alustavia tutkimuksia, ja sitten mietitty, voisiko tutkimuksen aiheen kanssa lähestyä yritysmaailmaa yhteisen jatkotutkimuksen merkeissä. Jos tutkimus on todettu yrityksessä riittävän mielenkiintoiseksi, on se voinut lähteä mukaan hankkeeseen. Yritys voi rahoittaa tutkimuksen suoralla rahoituksella tai esimerkiksi tarjota tutkimuksen tekijöille lisäksi tiloja ja laitteita tutkimuksen tekemistä varten. Esimerkiksi paperitekniikan tutkimuksessa ei olisi kovin järkevää, mikäli yliopisto rakentaisi tiloihinsa teollisuusmittakaavan paperikoneen, vaan on luontevaa tehdä tutkimus tai ainakin todentaa sen tulokset aidossa tehdasympäristössä.

Kun tutkimuksen tulokset sitten julkaistaan, ja ne tukevat myös osallistuvan yrityksen näkemystä tai liiketoimintaa, mutta ei omaa käsitystä, on houkuttelevaa leimata tutkimus “maksetuksi mainokseksi”. “Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.” Ennen tutkimuksen ja tutkijoiden leimaamista voi kuitenkin olla hyvä tutustua tutkimuksen tekotapaan ja tutkimuksen etiikkaan. Saippua voi todellakin poistaa tahrat pelkkää vettä paremmin, vaikka tutkimuksen rahoittajana olisikin ollut saippuatehdas. Pelkkä rahoittaminen ei siis tarkoita, että tutkimustulokset olisi ostettu.

Kun yritys tekee päätöksen tutkimukseen osallistumisesta, se luonnollisesti harkitsee asiaa monesta näkökulmasta. Mikäli tulokset tukevat yrityksen liiketoimintaa, haluaa yritys luonnollisesti maksimoida tutkimustulosten saaman julkisuuden ja käytön omassa markkinoinnissaan. Jos tulokset taas eivät osoitakaan yrityksen tuotteiden ylivoimaisuutta, voi yritys haluta salata osallistumisensa tutkimukseen ja esiintyä vain nimettömänä “Yritys A”:na, ja rahoittajana sillä usein on tähän oikeus. Tällöin tutkimustulokset eivät myöskään todennäköisesti saa suurta julkisuutta, kun kaupallisen rahoittajan markkinointikoneisto ei lyökään rumpua tutkimustulosten puolesta.

Maailmalla on toki todettu eettisiä ongelmia monissa ruoka-aineiden ja terveyden välistä yhteyttä selvittävissä tutkimuksissa. Epäselvyyksiä, tulosten manipulointia tai suoranaista väärentämistäkin. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö yhteistyö tutkimuslaitosten ja yritysmaailman välillä voisi tai sen ei pitäisi jatkua. Tutkimustyössä onkin entistä tarkemmin huomioitava kasvava läpinäkyvyyden vaatimus.

Entä se oikea ruokavalio? On toki hyvä miettiä erilaisia suosituksia ja tutkimuksia, ja kenties kenen etuja minkäkin ruokavalion puolestapuhujat ajavat, mutta tärkeintä on kuitenkin käydä säännöllisissä terveystarkastuksissa ja kuunnella omaa kehoaan.