Onko värillä väliä?

Kevään varma muotivinkki on pastellit, syksyn hittejä ovat murretut värit. Pikkujoulukauteen pikkumustaa ja kesään kukkamekkoa. Muoti muuttuu, mutta jotain pysyvääkin on, värit tai värimaailmat toistuvat vuodesta toiseen. Toistoa tai ei, ilman värejä elämä olisi aika tylsää, mutta voiko väreillä myös vaikuttaa?

Olet ehkä kuullut värietiketistä, kuten ei mustaa häihin, eikä valkoista, ellet ole morsian, eikä kirkkaanpunaista, sillä se voi viedä liiaksi huomiota morsiamesta. Mutta tiesitkö, että värivalinnoilla voit tutkitusti vaikuttaa mielialoihin ja jopa terveyteen?

Tämän kevään ehdoton trendiväri liila tai violetti on voimakas väri, joka yhdistetään kuninkaallisiin ja ylellisyyteen. Se symboloi henkisyyttä, ja sen vaikutukset ovatkin rauhoittavia. Kevään keventäjää ehkä kiinnostaa, että violetti väri saattaa myös vähentää ruokahalua.

Punainen yhdistetään perinteisesti intohimoon ja rakkauteen, mutta se on myös rohkeuden väri. Pukeutumalla punaiseen voit saada lisää itseluottamusta ja energiaa, ja näin päästä parempaan suoritukseen. Värin vaikutusta on tutkittu esimerkiksi urheilijoilla, jolloin havaittiin, että punaiseen pukeutuneet urheilijat menestyivät paremmin kuin muun värisiin vaatteisiin pukeutuneet.

Sininen taas rauhoittaa ja auttaa keskittymään. Sininen väri voikin olla hyvä valinta esimerkiksi makuuhuoneeseen varmistamaan riittävä levon saanti, mutta myös neuvotteluhuoneisiin kannattaa harkita sinistä, sillä on havaittu, että sinisessä huoneessa oleskelevat ihmiset ovat rentoutuneempia ja sovinnollisempia. Kiireistä aikaa eläviä ja stressaantuneita ehkä kiinnostaa, että sininen valo hidastaa hengitystiheyttä ja alentaa verenpainetta.

Kirkkaankeltainen on paitsi erittäin muodikas, myös energisoiva väri, joka saa sinut ja ympäristösi hyvälle tuulelle. Keltainen valo edistää kehon serotoniinin tuotantoa, jolloin tunnemme itsemme onnellisemmiksi ja tyytyväisemmiksi. Keltainen myös stimuloi, ja se onkin hyvä väri esimerkiksi koulujen luokkahuoneissa käytettäväksi. Kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä siinä missä vaalea keltainen rauhoittaa, oranssi voi saada aggressiot heräämään. On nimittäin todettu, että pienet vauvat itkevät enemmän kirkkaankeltaisessa ympäristössä, samoin perheriidat voivat olla todennäköisempiä.

Mainitaan vielä vihreä, joka on luovuuden väri. Psykologien mukaan vihreä väri yhdistetään luontoon ja kasvuun, mikä motivoi ihmisiä tekemään parhaansa. Vihreää pidetään myös hyvänä värinä silmille, ja se saattaa jopa parantaa näkökykyä. Lääketieteellisissä tutkimuksissa on huomattu, että vihreä väri edistää paranemista ja rauhoittaa. Tämän vuoksi vihreä väri onkin suosittu sairaaloissa.

Väreillä voi siis mielialan lisäksi vaikuttaa tutkitusti myös terveyteen. Väriterapiaa on käytetty jo vuosisatoja eri kulttuureissa, joissa erilaisia sairauksia on voitu hoitaa ympäröimällä potilas esimerkiksi erivärisillä kasveilla tai valolla. Värillisen valon vaikutusta on tutkittu myös modernissa lääketieteessä, ja esimerkiksi ultravioletin värin on todettu hidastavan bakteerien kasvua ja sinisen valon alentavan verenpainetta.

Väriterapiaa hyödynnetäänkin esimerkiksi sairaaloissa ja hoitolaitoksissa. Esimerkiksi stressaantuneille ja hermostuneille on voitu tehdä sinisiä huoneita ja vastaavasti masentuneille keltaisia ja punaisia huoneita edistämään tervehtymistä.

Väriterapiaan suhtaudutaan kuitenkin edelleen myös epäillen. Tutkimusta hankaloittaa myös se, että väreihin suhtaudutaan ja reagoidaan eri tavoin eri kulttuureissa. On kuitenkin todettu, että väreillä on vaikutusta, mutta miten vaikutus ihmisessä etenee ja mitä aivoissa ja kehossa tapahtuu, on edelleen epäselvää. Mielenkiintoista on myös, että värien on todettu vaikuttavan ihmisten lisäksi myös kasveihin. Esimerkiksi punaisessa valossa salaatinsiemenet alkavat itää, mutta infrapunaisella säteilyllä ei ole vaikutusta.

Väreissä on voimaa. Kaikkia vaikutuksia ei vielä tunneta, ja ne voivat myös vaihdella eri puolilla maailmaa, mutta pääviesti on selvä, väreillä todella on vaikutusta. Ja tätä tietoa voi hyödyntää kuka tahansa. Vaikka et siis hakisikaan terveydellisiä vaikutuksia, voisi olla varsin mielenkiintoista kokeilla, miten värit vaikuttavat esimerkiksi työhaastattelussa – tai vaikkapa treffeillä. Seuraavan kerran sopivaa asua valitessa kannattaa siis pitää myös väriterapia mielessä!